21.01.2021Rakastu ongelmaan

Sinä olet paras asiantuntija oman organisaatiosi, tuotteesi tai palvelusi vision ja kehittämistarpeiden tunnistamisessa. Kykysi menestyä pohjaa ensisijaisesti siihen, kuinka hyvin tunnet asiakkaasi ja ennen kaikkea heidän ongelmansa.

Ongelmaa ei pidä paketoida sellofaniin ja nimetä sitä haasteeksi. Akateemisessa maailmassa uutta tiedettä luodaan nimenomaan tutkimusongelmaa, ei tutkimushaastetta, kiintopisteenä käyttäen. Ongelmien löytämiseen tulee nähdä vaivaa. Ideaalisesti ongelmia tunnistetaan ennen niiden negatiivisia vaikutuksia. Mitä viheliäisempi ongelma, sitä todennäköisemmin muut eivät ole sitä saaneet ratkaisuta hyvin.

Ongelma on ongelma, vaikka sitä upporasvassa tiristäisi. Sitä ei pidä pelätä tai väistellä. Sen sijaan ongelmaan pitää sukeltaa. Perustella sen tutkimisen mielekkyys ja määrittää ongelman rajat. Suuret ongelmat voi myös pilkkoa osaongelmiksi, jolloin voidaan saada arvokkaita tuloksia nopeammin.

Parhaat, hyödyllisimmät ja arvokkaimmat ideat kumpuavat aidoista ongelmista. Sellaisista ongelmista, jotka ovat hankalia ratkoa ja joiden ratkaisulla on mahdollisimman suuri positiivinen vaikutus mahdollisimman moneen ihmiseen. Tyypillisesti tällaisten ongelmien ratkomisesta myös palkitaan.

Erinomaisinkin idea ilman hyvää toteutusta on arvoton. Huonolla toteutuksella arvo on pahimmassa tapauksessa negatiivinen. Mutta ilman uniikkia ideaa ei päästä edes alkuun. Toteutuksen suhteen tilanne on helpompi. Toteutukseen on tyypillisesti saatavilla erilaisia resursseja ja valmiita, hyväksi todettuja prosesseja.

Toteuttamiseen liittyvät haasteet ovat meidän intohimomme. Teemme tilanteesta riippuen yhteistyötä markkinointitoimistojen, palvelintalojen ja muiden tarvittavien sidosryhmien kanssa, jotta ratkaisu on hyvä. Yhdessä muodostamme laajennetun tiimin, jonka ensisijainen tehtävänä on sinun loppuasiakkaasi ilahduttaminen.

 
 
Yhteistyössä

Evästeistä

Tervetuloa! Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tallentaa asetuksesi ja tarjota yksilöllisen käyttökokemuksen. Ensimmäisellä käyttökerralla sivusto luo lyhyen tekstipätkän koneellesi, johon nämä tiedot tallentuvat. Mikäli tämä ei sinulle sovi, niin voit estää evästeiden käytön selaimesi asetuksissa tai olla kokonaan käyttämättä evästeitä hyödyntäviä sivuja.

SELVÄ