15.09.2021Säästämällä kasvuun?

Tiedätkö ketään, joka olisi rikastunut ostamalla marketista vain alennuslapullisia elintarvikkeita? Enpä usko. Silti säästäväisyys ja nuukailu mielletään järkevän taloudenpidon perusjalaksi. Uskallan väittää, että nuukuus ja köyhyysajattelu on myös oleellinen osa suomalaista luonteenlaatua. Tuttua myös itselleni.

Järkevissä määrin nuukailulla on positiivisia vaikutuksia. Nuukailu osaltaan jarruttelee ylikulutusta, joka on merkittävin syy käsillämme oleviin ympäristöongelmiin. On myös hyvä, että sukanvarressa on jotain pahan päivän varalle. Tätä sanotaan vakavaraisuudeksi. Mutta yritystä luotsatessa tuo köyhyyden mindset ei palvele. Tämä johtuu siitä, että yritys taloudellisena toimijana ei ole kuluttaja vaan tuottaja.

Olen eri yrityksissä omakohtaisesti huomannut, että ”kulu” ja ”investointi” sekoittuvat käsitteellisesti toisiinsa. Yleensä puhutaan vain kuluista tai kustannuksista. Mikäli kustannukseen liittyy joku positiivinen tuotto-odotus, niin olisiko syytä ennemmin puhua investoinnista? Ajatuksista tulee sanoja, sanoista tekoja ja teoilla luomme todellisuutta, jossa elämme.

Tuoreen yritysbarometrin mukaan 45 % yrityksistä uskoo liikevaihtonsa kasvavan tulevan vuoden aikana. Samaisen barometrin mukaan pk-yritykset arvioivat edelleen pääsääntöisesti vähentävän investointejaan tai pitävän ne ennallaan. Huomaako kukaan muu tässä epäsuhtaa?

Perinteisesti perustelu IT investoinneille on ollut niiden tuoma tehokkuus ja sitä kautta kustannussäästöt. Tämä ei ole enää nykypäivää. Informaatioteknologian ja sovellusratkaisujen avulla saavutetaan toki edelleen säästöjä ja tehokertoimia. Mutta kannustan kurkkaamaan vähän syvemmälle kaninkoloon. Sovelluskehityksen keinoin voidaan luoda myyntiä ja markkinaa kasvattavia ratkaisuja ja kokonaan uusia yrityksiäkin. Jos sinulla on tahto, meillä on keinot. Mitäpä, jos optimoitaisiin ensin tuloslaskelman ylärivit?

The goal is to make money, not save money. Haastan sinua ajattelemaan ”kulujasi” uudella tavalla.

 
 
Yhteistyössä

Evästeistä

Tervetuloa! Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tallentaa asetuksesi ja tarjota yksilöllisen käyttökokemuksen. Ensimmäisellä käyttökerralla sivusto luo lyhyen tekstipätkän koneellesi, johon nämä tiedot tallentuvat. Mikäli tämä ei sinulle sovi, niin voit estää evästeiden käytön selaimesi asetuksissa tai olla kokonaan käyttämättä evästeitä hyödyntäviä sivuja.

SELVÄ