Tieteellistä etumatkaa vuosikymmenten kokemuksella

JMC Nordic tarjoaa ulkoistettua sovelluskehitystä avaimet käteen periaatteella. Tiimimme on kehittänyt sovelluspohjaisia ratkaisuja asiakaslähtöisesti vuodesta 1996 eli siitä lähtien, kun Internet laajeni tiedeyhteisön viestintäverkosta myös kotitalouksien ja yritysten käyttöön. JMC:n toiminnan pohja ovat tyytyväiset asiakkaat ja pisimmät asiakassuhteemme ovat olleet aktiivisia jo yli 15 vuotta.

Pitkän kokemuksemme lisäksi toimintaamme leimaa läheinen side kansainväliseen tiedeyhteisöön ja ratkaisuissamme korostuvat uudenaikaisten teknologioiden ja työtapojen luova hyödyntäminen. Takanamme on yli tuhat yksilöllisesti toteutettua projektia niin yksityiselle kuin julkiselle sektorille. Toimitamme työmme ensisijaisesti täysin etäyhteyksiä hyödyntäen.

 

Asiakastyytyväisyys toiminnan keskiössä

Käytännön tasolla keskitymme joustavaan asiakaspalveluun, toimivaan vuoropuheluun ja ongelmanratkaisuun asiakkaan puolesta. Tyypillisiä tapaamiamme asiakastarpeita ovat esimerkiksi verkkopohjaisten palveluiden luonti, liiketoiminnan tukijärjestelmien parantelu tai tuotekehitystehtävien ulkoistaminen. Hallitsemme laajasti erilaiset web teknologiat, mobiiliapplikaatiot ja asiakaskohtaisten sovellusten luomisen. Voitte luottaa apuumme niin määrittelyn, toteutuksen, ylläpidon kuin jatkokehityksenkin osalta.

 

Arvostamme aikaasi

Suhtaudumme arvostavasti asiakkaittemme aikaan ja rahaan, joten kehitämme jatkuvasti työtapojamme kohti tehokkaampaa ja tuloksellisempaa projektien toimittamista. Toimintatapamme on hioutunut yli kahden vuosikymmenen ajan. Saamme toistuvasti positiivista palautetta niin työmme laadusta ja tehokkuudesta kuin palveluotteestammekin. Avaimet käteen toimituksissa pilkomme isommat projektit eri vaiheisiin, joka helpottaa läpivientiä niin asiakkaalle kuin meillekin. Näin toimien myös varmistamme, että lopputulos vastaa mahdollisimman hyvin asiakkaan tarpeita.

 

 

Jokaisen vaiheen lopussa varmistamme, että olemme samalla sivulla asiakkaan kanssa ennen etenemistä. Testaus on oleellinen osa toimitusta, vaikka sitä ei ole esitetty erillisenä projektin vaiheena. Teemme testausta työn edetessä sekä erityisesti ennen lanseerausvaihetta. On myös mahdollista, että asiakkaan tarve liittyy vain johonkin tiettyyn projektin vaiheeseen. Esimerkiksi olemassa olevan palvelun graafisen ilmeen parantaminen tai käyttöliittymän kehittäminen on myös mahdollista.

Voimme myös tarjota resurssejamme asiakkaittemme omiin projekteihin, mikäli tarve on ensisijaisesti saada lisää aivovoimaa ja käsipareja etenemistä vauhdittamaan. Työskentelemme mieluiten SCRUM metodien mukaan, joka tarjoaa asiakkaalle hyvän yhdistelmän tehokkuutta ja joustavuutta. Kokemuksemme mukaan SCRUM metodi sopii erinomaisesti suosimiimme etätoimituksiin maksimoiden toimitusnopeuden ja minimoiden väärinymmärrysten riskit.

 

 

Kansainvälinen rakenne & maailmanluokan palvelu

JMC Nordicin toimisto sijaitsee Helsingissä ja toimintamme suuntautuu ensisijaisesti Suomeen. Toimintatapamme mahdollistaa asiakkaiden palvelun sijainnista riippumatta. Globaali jalanjälkemme ulottuu Yhdysvalloista Japaniin. 20 henkinen kehittäjätiimimme työskentelee Varsovassa. Helsingin ja Varsovan toimintamme muodostavat kokonaisuuden, jossa JMC Nordic Helsingissä keskittyy asiakaspalveluun ja projektikoordinointiin, Varsovassa toimivan JMC LLC:n toimittaessa teknisen ratkaisun.

 

 

Olemme rakentaneet pitkät asiakassuhteemme ylittämällä toistuvasti asiakkaittemme odotukset. Pystymme skaalaamaan toimintaamme joustavasti ja hankkimaan käyttöömme erikoisosaamista projektin niin vaatiessa nojaten yliopistokytköksiimm. Ole rohkeasti yhteydessä jo projektisi ideavaiheessa, niin autamme sinua kartoittamaan käytännön ratkaisuja.

 
Yhteistyössä

Evästeistä

Tervetuloa! Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tallentaa asetuksesi ja tarjota yksilöllisen käyttökokemuksen. Ensimmäisellä käyttökerralla sivusto luo lyhyen tekstipätkän koneellesi, johon nämä tiedot tallentuvat. Mikäli tämä ei sinulle sovi, niin voit estää evästeiden käytön selaimesi asetuksissa tai olla kokonaan käyttämättä evästeitä hyödyntäviä sivuja.

SELVÄ